tiistai 4. elokuuta 2015

Antirasismia tarvitaan Jyväskylässä nyt!

Olli Immosen lausuntojen laukaisema tuohtumus kokosi viime viikolla kymmeniä tuhansia ihmisiä osoittamaan mieltään rasismia vastaan. Reaktion taustalla epäilemättä vaikuttaa viime vuosina tapahtunut jyrkkien oikeistolaisten arvojen nousu, joihin rasistisen puheen normalisoinnin ohella kuuluu yhtä lailla eriarvoisuuden luominen myös taloudellisin ja sosiaalisin kriteerein.

On oleellista, että rasismin vastaiset mielipiteet saavat näkyviä ja kuuluvia muotoja, ja että ihmiset kokoontuvat ja saavat voimauttavan kokemuksen toisistaan. Viime päivien energia on kirvoittanut valtavan määrä laadukkaita antirasistisia kannanottoja, ja yhtä lailla monet tavallisesti vaille huomiota jäävät arkipäivän rasismin kokemukset ovat päässeet päivävaloon; niistä puhutaan ja kokemuksia ja tuntemuksia jaetaan. Toivon että rasismin vastustaminen laajenee myös koskemaan niitä rakenteellisia ja institutionaalisia pohjarakenteita ja globaaleja ilmiöitä, jotka vaikuttavat rasismin taustalla ja aiheuttavat jatkuvasti perusteetonta inhimillistä kärsismystä.

Kaikesta edellisestä huolimatta en voi jättää sanomatta muutamaa kritiikin sanaa viimeviikon mielenosoituksista. Mielestäni "Meillä on unelma" tapahtuman järjestäjien taholta oli suuri virhe kanavoida alhaalta, "tavallisista" ihmisistä käsin nouseva inho rasismia ja syrjintää vastaan lähinnä poliittisten puolueiden ja muiden vakiintuneiden instituutioiden monologeiksi. Julkkikset taas ovat julkkiksia, joilla on usein jo valmiiksi paljon enemmän mahdollisuuksia julkiseen mielipiteenilmaisuun kuin he välttämättä edes ansaitsisivat. (Jäin muuten ihmettelemään, miksi ainutkaan Kansalaistorilla esiintynyt muusikko ei selkeästi ja suorasanaisesti edes tuominnut rasismia?!? Vai menikö ohi korvien?)

Horisontaalisten äänten ylimielinen hautaaminen piispojen, poliitikkojen ja poptähtien onttoon lätinään ei kuitenkaan ollut ainoa ongelma. Melkein kaikki Helsingin tapahtumaan puhumaan kutsutuista instituutioista ovat joko entisiä tai nykyisiä syrjinnän harjoittajia ja pitkälle vastuussa siitä henkisestä ja poliittisesta aateilmastosta mistä tämän päivän rasismi kumpuaa. Enkä ole järjestäjien tavoin kovin optimistinen sen suhteen, että tällaisten tahojen pelkkä tiettyyn kontekstiin istuttaminen muuttaisi asiaa mihinkään.


Eritoten Olli Immosen nationalistitoverin, rasistisen propagandan kenties merkittävimmän hautomon – Hommafoorumin – perustajan, Perussuomalaisten Matias Turkkilan nostaminen lavalle äänentoistolaitteiden vahvistamana oli räikeä loukkaus kaikkia heitä kohtaan, joille populistisesta kansankiihottamisesta ja suoranaisesta valehtelusta innoituksensa saava käytännön rasismi on arkipäivää. Eikä asiaa parantanut lavalle tuhansien mielenosoittajien silmien eteen rynnännyt rääkyvä massiivinen standup-"koomikko", joka yritti alatyylisin, typerin ja aggressiivisin huudoin vaimentaa niitä aiheellisia mielenilmauksia, joita umpirasisti Turkkila ja hänen aatetoveriaan puolustelevat meriselitykset nostattivat. Tämä viimeistään teki selväksi sen kenellä on järjestäjien mielestä vapaus osoittaa julkisesti mielipiteensä ja miten.
 
Yleisön ja esiintyjien välinen asetelma, kommunikaation yksisuuntaisuus, puhujien edustamat valtainstituutiot ja kaikkialla kaikunut nationalistinen retoriikka – kaikki nämä yhdessä – vesittivät minusta aidon ruohonjuurista kumpuavan moniäänisen poliittisen aktiivisuuden laihaksi ja tarkoituksettomaksi lööperiksi. Sääli sikäli, että ihmisiä on näillä leveyksillä äärimmäisen vaikea saada aktivoitua ylipäätään minkäänlaiseen mielipiteen ilmaisuun. Nyt tämä harvinainen mahdollisuus hupeni lähinnä olemassa olevien valta-asetelmien ja käytäntöjen pönkittämiseen. Kaikki paikalle kokoontuneet 15 000 ihmistä oli tässä kuviossa pelkkää olemuksetonta massaa, joiden keskeisin merkitys oli edustaa median huolella noteeraamaa yleisön lukumäärää. Ei kuulosta tapahtuman asiaa ajatellen järin rakentavalta.

Miksi mikrofonin ei annettu kiertää vaikkapa yleisön joukossa? Mielipiteiden kirjo olisi näin ollut varmasti paljon moninaisempi ja laadukkaampi, ja veikkaan, että jäätävää poliittista korrektiutta oltaisiin rikottu juuri niin tyylikkäästi kuin tässä aneemisessa maailmanajassa täytyykin. Minusta tämä olisi ollut syrjinnän vastainen tapa toteuttaa syrjinnän vastainen mielenilmaus. Johdonmukaista vai mitä?

Vaikka kritisoinkin "Meillä on unelma" mielenosoituksen työryhmän valintoja en suinkaan väitä, että tapahtuma oli turha tai ettei sitä olisi pitänyt järjestää. Päin vastoin. Antirasistiseen toimintaan on vuosikymmeniä kuulunut (toisten toimijoiden (rakentavan?) kritisoinnin ohella) ajatus taktiikkojen ja toimijoiden monimuotoisuudesta ja keskinäisestä solidaarisuudesta. Lienee ilmeistä, että syrjinnästä voidaan vapautua vain heterogeenisistä lähtökohdista ja toisten toimijoiden näkemyksiä ja taktiikoita kunnioittaen. Rasismista päästää eroon vain sellaisilla teoilla, jotka eivät itse toista syrjiviä käytäntöjä ja eriarvoistavia asetelmia.


Minusta erityisen leväperäistä suhtautumista näitä ajatuksia kohtaan kuitenkin ilmentää "Meillä on unelma" -työryhmän vastahankainen suhtautuminen Jyväskylässä järjestettävään rasismin ja fasismin vastaiseen "Unelmista totta" mielenosoitukseen. Kenkää erityisesti puristaa pitkään rasismia lähinnä yksin vastustaneiden anarkistien osallistuminen Jyväskylän tapahtumaan sekä Jyväskylän työryhmän kaikkiaan järkeenkäypä johtopäätös olla kutsumatta rasisteja mielenosoitukseensa.

Rasistien jättämistä antirasistisen tapahtuman puhujakaartin ulkopuolelle tuskin tarvitsee perustella – riittäköön sen toteaminen, että heidän konkreettinen korottaminen muiden mielenosittajien ja heidän mielipiteittensä yläpuolelle on äärimmäisen loukkaavaa. Mitä taas tulee anarkisteihin ja "äärivasemmistolaisiin", on näiden tekemän pohjatyön merkitystä niiden tuntojen kehittymiseksi, mitkä nyt sai ihmiset kokemaan ja sanomaan "nyt riittää!" mieletöntä kiistää.

Viimeisen vuosikymmen ajan – ja pidempäänkin – antirasistisen ja -fasistinen toiminta sekä Perussuomalaisten, Kokoomusnuorten, Sisulaisten, uusnatsien ja muiden rasististen ja fasististen toimijoiden kartoittaminen ja jatkuva kritisointi on ollut pitkälle anarkistien ja muiden antiautoritaaristen toimijoiden harteilla. Ei vain siksi, että antiautoritaarit ovat aatteissaan keskivertokeskustalaista radikaalimpia (eivätkä edes kaikessa ole esim. kaivostoiminnan tai energiaratkaisujen suhteen, ympäristön tuhoamisessa tai vaikka työehtojen polkemisessa), vaan siksi ettei asia ole juuri muita tuntunut vaivaavan. Nykyinen antirasistinen diskurssi on siis pitkälti muodostunut niiden tekstien ja lausuntojen pohjalle mitä anarkistit ja muut aktiiviset antirasistit ovat monissa eri yhteyksissä tuottaneet. Edes sanoja (uus)fasisti, uusnatsi, rasisti tai äärioikeisto eivät käyttäneet vuosikymmeniin juuri ketkään muut kuin nämä pahamaineiset anarkistit ja "äärivasemmistolaiset". Näitä termejä välteltiin ja jopa yleisesti paheksuttiin ääriretoriikkana.

Nyt, tapaus Immosen myötä niin termit kuin osin anarkistien analyysitkin ovat kuitenkin löytäneet tiensä joidenkin poliitikkojen ja median sekä eritoten kadun väen käyttöön. Ei siksi, että sanat tai analyysit tai niitä käyttävät ihmiset olisivat jotenkin huomattavasti viime aikoina radikalisoituneet, vaan siksi että rasistisia, fasistisia jne. toimijoita tosiasiallisesti on, ne myös tekevät ja toimivat, ja – mikä oleellisinta – jotkut muutkin kun "radikaalit" ovat viimein huomanneet tämän! Tällaiset kielen ja käsitysten kehitykset ovat tietysti vaikeasti havaittavissa, mutta eivät yhtään sen vähemmän tärkeitä silloin kun joku on julistamassa kulttuurikonservatiivista vallankumousta, taistelua muiden kulttuurin edustajia vastaan, puukottamassa ei-suomalaisen näköisiä tai pieksemässä sivullisia Sokoksen tuulikaapissa.

Itse pidän Jyväskylän antirasistien aloitetta suorasanaisen mielenosoituksen järjestämiseksi enemmänkin kuin perusteltuna. Niin ikään heidän tapahtumakutsunsa ja näkökantansa antirasistiseen toimintaan ovat johdonmukaisia eivätkä esimerkiksi sisällä sellaista nationalistista retoriikkaa, jota ainakin itse karsastin "Meillä on unelma" -tapahtuman kutsussa.

"Meillä on unelma" -työryhmän taholta kummunnut skisma tulee kuitenkin todennäköisesti vähentämään Jyväskylän tapahtuman osallistujamäärää. Minusta poliittinen vastuu rasismin vastaisen toiminnan hankaloittamisesta kallistuu tältä osin "Meillä on unelma" -tapahtuman työryhmän harteille. Ja tämä vastuu on suuri, sillä Jyväskylä on juuri se kaupunki, jossa Olli Immosta huomattavasti radikaalimpi uusnatsistinen Suomen Vastarintaliike on yrittänyt saada jalansijaa sellaisin käytännöin ja seurauksin, joita en usko "Meillä on unelma" -työryhmän missään tapauksessa hyväksyvän. Laajaa antirasistista solidaarisuutta tarvitaan siis nimen omaan Jyväskylässä, nyt!

Vaikka Jyväskylän mielenosoitus ei riidankylvön takia paisuisikaan niihin mittasuhteisiin mitä tilanne soisi, voivat tapahtumaan uskaltautuvat nähdäkseni marssia kaduilla hyvillä mielin – mustine lippuineen tai ilman, miten ikinä haluavatkaan. Edes suuret väkijoukot eivät pysty pysäyttämään rasismia ja syrjintää, elleivät he ole asiassaan johdonmukaisia. Jyväskylästä tällaista johdonmukaisuutta ja rohkeutta toimia sen mukaisesti tuntuisi kuitenkin löytyvän. Tämän todisti jo kerran se samainen henkilö, joka seurueineen joutui viime viikonloppuna SVL:n uusnatsien pahoinpitelemäksi.

Solidaarisuutta Jyväskylään ja pikaista toipumista A:lle ja muilla natsien hyökkäyksen kohteille! You'll never walk alone! – ja kovasti toivon, että myös liberaalit pitävät osaltaan huolen tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti